— Minä olen omantunnon-ihminen, ja he vetoavat omaantuntooni, tunnusti Garth. Sellaista vetoamista en koskaan voi sysätä pois ilman muuta. Minun täytyy koetella itseäni sen edessä.
Niinpä se oli kuin Gunnel oli luullut, hyökkäystä sisältäpäin eikä vain ulkoapäin. Rakas Henning-parka, jolle hän tuotti sellaista taistelua!
— Oletko koetellut?
— Olen.
— Ja huomannut?
— Ettei Jumala olisi pannut minuun tätä ääretöntä rakkautta sinuun, ellei hän sillä olisi tarkoittanut jotain.
— Ja mitä luulet hänen tarkoittavan sillä?
— Että minä rakkaudellani vedän sinut hänen luokseen.
— Etkä pelkää minun vetävän sinua pois? kysyi Gunnel hetken äänettömyyden jälkeen.
— Eikö minun Jumalani olisi sinua voimakkaampi? Garth oli niin tyyni ja varma nyt, hän oli tullut selvyyteen. Ei käynyt päinsä sovittaa yleistä sääntöä tällaiseen tapaukseen, kukin erikoinen tapaus oli arvosteltava erikseen.