Onhan totta, että joka ihmisen voi otaksua kulkevan samoin henkisesti isoovana. Mitä varten häntä sitten oli liikuttanut niin valtavasti juuri Gunnelin kaipuu?
Garth selitti sen kahdella tavalla. Osaksi tuo jano oli Gunnelissa silmäänpistävämpi kuin useimmissa muissa, osaksi se oli sattunut juuri hänen silmiinsä ja liikuttanut hänen sydäntään. Ja eikö se ollut tapahtunut senvuoksi, että hän oli se, jonka Jumala oli valinnut tuomaan Gunnelille sitä mitä hän janosi? Täytyy sopia yhteen voidakseen auttaa toisiaan. Ei kuka tahansa olisi osannut ojentaa hänelle elämän leipää niin, että hän voi ottaa sen vastaan. Jumala näkee, kuka sopii toista auttamaan, ja hän vie yhteen juuri sellaisen auttajan ja autettavan, jotka sopivat toisilleen. Ja nyt Jumala oli siten vienyt hänet Gunnelin yhteyteen senvuoksi, että hän oli se, joka paraiten voi auttaa häntä. Hän ei voinut muuta kuin katsoa asiaa tällä tavoin, ja hänestä oli rakasta katsoa sitä niin. Hän olikin alusta saakka katsonut sitä näin.
Senvuoksi hän olikin epäröimättömän avomielisesti etsinyt Gunnelia.
Kun sitten taipumus oli tullut lähentäen heitä toisiinsa erityisellä tavalla, ja yhdessäolo nopeasti kehittynyt voimakkaaksi molemminpuoliseksi rakkaudeksi, mitäpä he olisivat voineet muuta tehdä kuin ottaa sen askelen minkä olivat ottaneet?
Hän oli niin rakkauden hurmaama, että hän oli seurannut sitä epäröimättä, melkein harkitsematta, kunnes se yhdisti heidät toisiinsa. Rikkoa nyt, kun rakkauden tunnustus ja uskollisuuden lupaus heidän välillään oli vaihdettu, tämä tunnustus ja tämä lupaus sen takia, että hän raukkamaisesti pelkäsi Gunnelin vaikutuksesta kadottavansa uskonsa, se ei olisi ainoastaan epämiehekästä vaan epäkristillistäkin, ajatteli Garth, liikutettuna pelkästä ajatuksestakin, että hänen ystävänsä varoituksillaan mahdollisesti olivat tarkoittaneet jotain sellaista. He eivät ajatelleet ollenkaan Gunnelia, nuo varoittajat. Minkälaisen vaikutuksen sellainen pelkurimainen teko hänen puoleltaan tekisikään Gunneliin, miten alhaisen käsityksen hän saisikaan hänen uskostaan ja Jumalastaan, jonka luo hän tahtoisi viedä hänet! Ei, ja tuhat kertaa ei sellaista menettelyä! Hän uskoi lujasti, että Jumalan voimassa oli säilyttää häntä aseenaan Gunnelin voittamiseksi.
Vaikkapa hän nyt harkinnan vuoksi otaksuisi, että hänen kosintansa oli ollut punnitsematonta ja hätäiltyä, jopa erehdys, niin eikö kuitenkin siinäkin tapauksessa hänen velvollisuutensa ollut pysyä siinä ja kantaa seuraukset, voittaen ne Jumalan anteeksiantavalla voimalla!
Kiittäen Jumalaa siitä tuloksesta, mihin hän oli itsekoettelemuksessaan tullut, uskoi hän luottavasti omansa ja Gunnelin tulevaisuuden hänen käteensä ja tunsi itsensä levolliseksi.
15.
Niin heidät vihittiin sitten. Lyhyt kesä oli nähnyt heidän rakkautensa synnyn ja kihlausaikansa paratiisin.
Naimisiin-menostaan Gunnel kirjoitti päiväkirjaansa aivan lyhyesti: