Nyt hän oli koulussa ja työnsi syrjään ajatuksen Gunnelista tilapäisesti, mutta se jäi kuitenkin ikäänkuin tunteen pohjavirraksi ja antoi vauhtia ja eloa hänen opetukseensa.
Hän piti filosofian tunnin, joka oli täynnä tulta ja nerokkaisuutta. Ehkä se meni yli poikien käsityksen, mutta opettajassa oli sellaista mukaansatempaavaa voimaa, että hän jännitti nuorten mielten kyvyt äärimmilleen ja saattoi heidät henkisesti kasvamaan sillä tunnilla.
Sitten hän meni kotiin Gunnelin luo.
Hän kulki kädet takin taskuissa ja hoikka mutta voimakas vartalo notkeasti kumartuen tuulessa, miltä odottamattomalta taholta se milloin puhaltelikin.
Ajatus Gunnelista oli taasen etualalla ja se oli vain käynyt voimakkaammaksi oltuaan jonkun aikaa muiden ajatusten tieltä syrjään sysättynä.
Hän näki Gunnelin edessään sellaisena kuin hänen tapansa oli tulla häntä vastaan, kuumeisen kiireisesti, täynnä elämää ja tunnetta ja tuo sähköinen onnen tunne kaihoavassa katseessaan.
Hän ihmetteli mahtaisiko Gunnel tänäänkin tulla häntä vastaan siten. Hän tuskin uskoi sitä; he eivät olleet eronneet ystävinä.
Garth sai pitää kaikin voimin puolensa myrskyä vastaan käännyttyään kulmasta lähellä kotiporttiaan.
— Hoo!
Tuntui helpotukselta saada pysähtyä ja vetää henkeä eteisessä ja pudistaa lumi itsestään.