— Eikö sinun mielestäsi minulla sitten ollut syytä?
Hänen levolliset kysymyksensä kuohuttivat Gunnelia. Hän puri huultaan, jottei kadottaisi malttiaan, ja kului hetkinen, ennenkuin hän saattoi vastata. Garthin väistymätön katse, jonka Gunnel tunsi sitä kohtaamatta, lisäsi vielä hänen hermostuneisuuttaan.
— Olin käyttänyt vain vapautta, josta kerran olemme keskenämme sopineet. Sehän minun piti saada pitää ja sitä en aio antaa itseltäni viedä, vastasi Gunnel vihdoin nopeaan ja kuumeisesti.
Garth rypisti silmäkulmiaan niin, että poimu niiden välissä syveni, ja pani kätensä Gunnelin kädelle pitääkseen sitä hiljaa ja estääkseen sitä leikkimästä niin levottomasti kynänvarrella.
— Siitä vapaudesta tahtoisin juuri puhua kanssasi nyt, jos olet kyllin tyyni minua kuullaksesi ja koettaaksesi ymmärtää, mitä tarkoitan, sanoi Garth ja katsoi tutkivasti Gunneliin.
— Olen aivan tyyni, vakuutti tämä.
Mutta hänen ulkomuotonsa ilmaisi aivan toista, siinä määrin, että Garthin piti hymyillä.
— Sinä olet kaikkea muuta, sanoi hän.
Tuo pieni suora huomautus pisti Gunneliin, ja hymy, jonka hän huomasi vaikkei katsonutkaan Garthiin, ärsytti häntä vielä enemmän. Henningillä oli sydäntä hymyillä, kun hän oli valmis purskahtamaan itkuun!
Gunnel tempasi kätensä, jota Garth piti oman kätensä alla ja voimatta hillitä enää itseänsä, nousi nopeasti ylös kiiruhtaakseen huoneesta, mutta ei ehtinyt ovelle, ennenkuin tunsi itsensä Garthin käsivarsien ympäröimäksi ja pidättämäksi.