— Mitä sanonetkaan loukataksesi minua; niin koko ajan tiedät että rakastan sinua. Ja kuitenkin tahdoin loukata sinua tehdessäni sen. Jopa nautinkin sitä tehdessäni. Mutta se ei todista sitä, että olisin lakannut rakastamasta sinua, vaan sitä vain, että minun rakkauteni, kuten minä itsekin, on yhdistelmä pahasta ja hyvästä. Kaikki ei ole puhdasta siinä. Synti on mukana kaikessa. Paras ja puhtainkin elämässä tarvitsee jokapäiväistä puhdistusta.
Hän puhui hiljaa, mutta kiihkeästi. Se oli hänelle palavaa vakavuutta. Hän kärsi iäisyysolennossaan.
Syvempää katumusta siitä, mitä hän oli tehnyt Gunnelille, ei tämä olisi koskaan osannut pyytää. Se pelästytti häntä ja hänen mielestään se ampui yli maalin.
— Saatatko antaa minulle anteeksi, Gunnel, ja auttaa minua!
Se oli enemmän kuin sovintoa rakkauskinastuksen jälkeen, hänen kysymyksessään oli jotain synnin sovituksesta. Gunnel tunsi itsensä ymmärtämättömäksi ja kypsymättömäksi eikä tiennyt mitä olisi vastannut.
Mutta hän oli käynyt hiljaiseksi ja häpesi myrskyävän kuohuisia tunteitaan ikäänkuin pelkkää lapsellisuutta.
Hän pani kainosti kätensä Garthin käteen.
— Sinä tahdot minun kanssani taistella rakkautemme puhtauden puolesta, Gunnel?
Garth katsoi Gunneliin niin vakavasti ja tutkivasti ja niin nöyrästi, että hänen oli pakko vastata ja vastauksessaan osoittaa itsensä juuri sellaiseksi kuin hän oli.
— Ymmärrän niin vähän tuota, sopersi hän hämillään. En ymmärrä ajatella rakkautta uskonnollisesti. En ole koskaan ajatellut olevan syntiä siinä.