Garth hymyili surullisesti.
— Mutta nyt olet tuntenut sen, rakas, sinä olet tuntenut synnin minun rakkaudessani ja tullut loukatuksi siitä.
— Oi, elä sano niin! pyysi Gunnel.
Kuohuksissaan äsken, vain puoli tuntia sitten, ei hän ollut luullut mahdolliseksi tulla koskaan niin täydellisesti sovitetuksi, kuin hän nyt jo oli.
— En mene enää katsomaan mitään epäsiveellisiä kappaleita, Henning, lupasi hän ja katsoi häneen hennosti hymyillen.
— Enkä minä enää salli itseni ärtyä kiusaamaan sinua ehdoin tahdoin, lupasi Garth ja vastasi Gunnelin hymyyn.
Ei kumpikaan ollut sanonut mitään siitä, mitä kumpikin puolestaan oli päättänyt sanoa, mutta he olivat päässeet toivottuun selvyyteen kuitenkin, ja heidän rakkautensa oli kohonnut askeleen ylöspäin.
4.
Kun Gunnel naimisiin menonsa jälkeen alkoi uudelleen kirjailijatoimintansa, huomasi hän itsessään tapahtuneen muutoksen. Henningin vaikutus tuli näkyviin siten, että hän tahdottomasti katseli omia ajatuksiaan ja mielialojaan hänen silmillään. Huomattuaan tämän, Gunnel teki kaikkensa irtautuakseen sellaisesta epäitsenäisyydestä. Hän työnsi itsepäisesti syrjään ajatuksen siitä, mitä Henning, ajattelisi, ja koetti unohtaa hänet niinä hetkinä, jolloin istui kirjoituspöytänsä ääressä. Hän onnistui näissä yrityksissään sen verran, että hän todellakin tuli vapaaksi kirjoittaessaan, mutta Henning oli kuitenkin mukana Gunnelin kirjoittaessa sillä tavoin, että hän tuli Gunnelin innostuksen sieluksi ja antoi eloa ja voimaa kuvaukseen. Siitä rakkaustarinasta, jota hän kuvaili, henki hänen oma rakkautensa Henningiin ja se antoi kuvaukselle sen vaikuttavan todellisuussävyn. Niin vilkkaasti hän kuvaili itsellensä sen kauhun, että Henning kohtelisi häntä samoin kuin hänen romaaninsa sankaritarta kohteli tämän sankari, että hänen kuvauksensa nuoren naisen sieluntaisteluista ja kohtalosta teki todellisuus-kuvauksen vaikutuksen.
Kuvattu elämänkohtalo päättyi sankarittaren itsemurhaan. Gunnel ei ollut alusta pitäen aikonut antaa sen päättyä siihen, mutta kertomuksen edistyessä hän itse suli niin yhdeksi sankarittarensa kanssa, kärsi hänen tuskiaan niin todellisesti, tunsi hänen kanssaan maailman niin tyhjäksi ja elämän niin sietämättömäksi, kuin hän olisi tuntenut, jos hän olisi pettynyt niin perinpohjin Henningin suhteen, kuin hänen sankarittarensa oli pettynyt oman rakastettunsa suhteen. Senvuoksi hän ikäänkuin etsi lohtua ja lepoa itselleen sankarittarensa itsemurhasta, ja sitten hän loukatun rakkauden voimalla hekumoitsi sankarin liian myöhäisessä katumuksessa.