Täynnä näitä kokemuksia Garth tuli kotiin vaimonsa luo. Ja hän rupesi puhumaan hänen kanssaan siitä, mikä täytti hänen sydämensä.
Gunnel, joka aina oli huvitettu siitä, mikä Garthin mieltä kiinnitti, kuunteli nyt eloisasti ja tarkkaavasti. Garthin intomielisyys miellytti häntä.
Mutta se ei voinut temmata häntä mukaansa. Ja hän tunsi ihmettelyä sen suhteen, mikä innostutti Garthia. Päämäärä, joka Garthista näytti niin suurelta ja todelliselta, teki Gunneliin haaveillun ihanteen vaikutuksen. Kuinkapa kourallinen ylioppilaita saattaisi kääntää koko kansan! Ja mihin he kääntäisivät kansan, joka jo oli kastettu kristinuskoon? Gunnel ei tahtonut tunnustaa sitä itselleenkään, mutta hän ei tosiaankaan ymmärtänyt Garthin innostusta.
Ei auttanut, että hän kätki ymmärryksen puutteen mielenkiintoisen kuuntelemisen taa, ei auttanut, että hän hymyili myötätuntoisesti Garthin innostukselle ja koko tahdollaan koetti antaa hänen innostuttaa itseään. Tukahduttava kylmyys hiipi Garthiin, ja vilkas kuvaus laimeni, ja sitten hän lakkasi puhumasta ikäänkuin hänellä ei olisi ollut enää mitään sanomista. Surumielin Gunnel huomasi tämän ja tarttui hermostuneesti ensimäiseen sanaan, mikä mieleen johtui, näyttääkseen Garthille haluavansa olla hänen mukanaan.
— Kuinka toivonkaan teidän onnistuvan! virkahti hän, mutta huomasi itse huudahduksensa niin typeräksi, että punastui.
— Mutta sinä et luule, että onnistumme? sanoi Garth kysyvällä äänellä ja melkein hämillään hymyillen, sillä hän näki kuinka Gunnel ikäänkuin molemmin käsin koetti pitää kiinni heidän välisestä toistensa ymmärtämisestä, mutta se särkyi häneltä — ja hänen kävi sääliksi Gunnelia.
Silloin Gunnel luopui kaikesta teennäisestä yrityksestä ja palasi tavalliseen totuudellisuuteensa.
— Teidän päämääränne on niin korkealla — mutta eiköhän se ole liian korkealla? Voitteko saavuttaa sen?
— Ei kukaan meistä odota saavuttavansa sitä yhdellä kertaa, niin, ei elämämme aikana. Mutta jos otamme askelenkaan sitä kohti, niin se on meidän — hengessä, lupauksessa.
Hän puhui jälleen tuolla tyynellä, mutta palavalla voimalla, joka vaikutti Gunneliin, vaikka hän ei ymmärtänytkään sitä. Hän mietti Garthin sanoja, ikäänkuin hän olisi puhunut vierasta kieltä. Garth huomasi sen.