Pääasiallisesti saadakseen aineistoa romaaniinsa, yhtyi Gunnel äänioikeusnaisiin ja niihin, jotka työskentelivät yhteiskunnallisella työvainiolla, ja hän solmi monta uutta tuttavuutta, jotka kiinnittivät hänen mieltään ja avarsivat hänen näköpiiriänsä. Hän otti myöskin paljon vaikutuksia sekä mistä että inhimillisistä olosuhteista, joita hän tutki, ja tämä painoi leimansa hänen kirjaansa. Hän kirjoitti sen suuttumuksen innoittamana. Hän tuli niin kuohuksiinsa yhteiskunnan vääryyksistä, että hän itse tuli vääräksi. Mutta sitä hän ei itse huomannut ja hän olisi hyvin vimmastunut, jos joku olisi sanonut sen hänelle.
— Sinulla taitaa olla tekeillä uusi romaani! sanoi Garth, kun hän eräänä iltapäivänä tuli Gunnelin huoneeseen ja löysi tämän niin syventyneenä kirjoitukseensa, ettei ollut huomannut hänen tuloaan.
Gunnel katsoi ylös loistavin katsein ja hymyili puoleksi hajamielisenä.
— Niin, se laajenee ja tulee niin valtavaksi, etten tiedä miten jaksan sen kanssa, sanoi Gunnel onnellisesti nauraen ja ojentausi, ylpeänä siitä näkymättömästä kuormasta, jonka hän, huolimatta sen painosta, keveästi ikäänkuin nosti hennoille olkapäilleen.
Entistä enemmän hän näytti liekehtivältä sielulta.
— Mitä sinun uusi romaanisi käsittelee?
— Ihmisjoukkoa.
— Minuako myöskin?
— Ei, sinä et ole ollenkaan siinä.
— Vai niin, minä en enää kelpaa innostajaksi? Olen tullut vanhaksi ja tutuksi nyt, niinkö?