Hänen suoruutensa ei väistynyt, mutta hänen tapansa ja äänensä lievensivät arvostelua ja tekivät sen vapauttavaksi sen sijaan, että se olisi masentanut.
— Kenenkäpä päähän pälkähtäisi noudattaa elämässä minun novelliani?
Gunnel nauroi sellaiselle otaksumiselle.
Mutta Garth ei nauranut sille.
— Se on niin mukaansatempaavasti kirjoitettu, sanoi hän. Siinä on elämää. Se on senvuoksi kylvöä.
Gunnel nauroi taasen lyhyttä, kuumeista nauruaan. Ei hänen mieleensä ollut koskaan juolahtanut katsella novelleitaan ikäänkuin kylvönä! Hän ei tiennyt, tunsiko hän itsensä enemmän mairitelluksi vai vaivautuneeksi siitä, että Garth otti asian niin vakavasti.
Mutta Garth jatkoi:
— Saatan ymmärtää, että olitte itse niin aineeseen kiintynyt ja haltioitunut kauniista muodosta, johon mielikuvituksenne pukeutui, että unohditte edesvastuun.
— Edesvastuun!
Gunnel kastoi ihmeissään häneen.