— Jos yht'äkkiä saa iskun päähän, eikö ole puolustettavissa, jos kiinnittää eniten huomiota siihen?
— Ei kannata keskustella enää tästä asiasta, sanoi Garth kylmentyneenä. Me saamme tyytyä siihen, ettemme ymmärrä toisiamme tärkeimmässä. Arkielämän sillalla voimme kohdata toisemme sen kuilun yläpuolella, joka erottaa meidät.
— Etkö liioittele nyt? Onko meidän välillämme kuilu vain senvuoksi, etten saata ymmärtää tällaisia kokouksia?
Hän koetti tehdä asian joutavaksi, mutta ei onnistunut.
— Sinä tiedät hyvin hyvästi, ettei kysymyksessä ole kokoukset. Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä, että eroavaisuus meidän välillämme on sisäistä laatua ja että se on syvällä, sanoi Garth enemmän surullisesti kuin katkerasti.
Gunnel ei vastannut ja hänestä tuntui kaikki käyvän harmaata harmaammaksi. Vain arkielämän pikkuseikat yhdistivät heitä; jos toinen tahtoi viettää juhlaa, täytyi toisen olla syrjäytettynä. Oliko todellakin niin, vai kuvailiko Garth sen vain sellaiseksi pettymyksessään, kun ei Gunnel sokeasti taipunut hänen ja hänen hengenheimolaistensa mukaan tunnustamaan heidän henkistä ylemmyyttään.
Gunnel tunsi itsensä uhmailevaksi ja liikutetuksi. Garth sai liittyä ystäviinsä niin paljon kuin häntä halutti, hän liittyisi omiinsa. Elleivät he voineet elää samassa henkisessä elämän-piirissä, saanevat he elää kumpikin omassaan vielä enemmän kuin näihin saakka ja kohdata toisensa vain arkielämän jokapäiväisyydessä, kuten Garth oli ehdottanut.
11.
Tuon kokousillan jälkeen liittyi Gunnel kokonaisemmin uusiin ystäviinsä ja alkoi ottaa toimivampaa osaa heidän yhteiskunnalliseen työhönsä. Tähän saakka hän oli enemmän ollut huomioiden tekijänä, joka oli katsonut oppiakseen ja saadakseen aiheita, mutta nyt hän tahtoi toimia suoranaisesti henkilönä eikä vain kirjailijana.
Hän ajatteli näitä kahta käskyä: rakkautta Jumalaan ja rakkautta lähimmäiseen. Ensimmäistä hän ei voinut pitää, senvuoksi hän yritti toista. Garth piti ensimmäisen käskyn tärkeimpänä, piti sen toisen perustana ja edellytyksenä. Mutta Gunnel ei voinut seurata häntä siinä, ja he olivat avoimesti eikä ilman tuskaa ja katkeruutta sopineet siitä, että heidän siinä kohden täytyi kulkea eri teitä.