Gunnelin mielialat olivat aina olleet helposti muuttelevat, mutta tänä talvena ne vaihtelivat tavallista nopeammin, ja hänen ajatuksensa lensi kuin levoton lintu asiasta toiseen silloinkin, kun se itsepintaisesti pyöri hänen itsensä ympärillä.
— Tiedätkö, että minun mieheni on pyhimys? kysyi hän yht'äkkiä ja kiinnitti ystäväänsä selittämättömän katseen.
— En tiennyt pyhimyksiä olevan muualla kuin legendoissa, sanoi tämä.
— On niitä. Henning on yksi.
— Minun täytynee kai uskoa sinua, koska väität sitä niin varmasti.
— Onko sinun helppo uskoa, Hilma?
Gunnelin katse oli tutkivin ilmein kiinnitetty tohtorin kasvoihin.
— Uskon mitä tiedän.
— Etkö mitään muuta?
Hilma kohotti hieman silmäkulmiaan — hänellä ilmehikäs ele, mihin hän saattoi panna hyvinkin erilaisen merkityksen.