— Olenko minä sinun mielestäsi sitä lajia, joka vaikuttaa mieheen puoleensavetävästi! kysyi hän ilman katkeruuden vivahdustakaan.
— Jos hän oppii tuntemaan sinua, sanoi Gunnel vakaumuksella.
— Niin hän pitää minusta kuin ystävästä ja toverista, lisäsi tohtori. Mutta hänelle ei johdu mieleenkään haluta minua vaimokseen. Minä en herätä mitään lempeä miehessä — eikä minussakaan ole sellaista. Niin että minä en sure. Minä olen vihkiytynyt työhön.
— On sääli sinun lapsiasi, huomautti Gunnel.
— Niillä on parempi siellä missä ovat, toivon minä.
— Missä ne ovat? kysyi Gunnel haaveillen.
— Olemassaolon arvoituksessa, vastasi tohtori hymyillen ja nousi ylös pienokaisen kanssa pannakseen sen Gunnelin luo.
6.
Vaikka Garth laski leikkiä Hilmalle tämän lapsenpalvonnasta, ei hän itse ollut rahtuakaan parempi. Pienokainen oli hänen silmäteränsä, ja hän seurasi sen kehitystä mielenkiinnolla, jonka Gunnel nauraen väitti lähenevän hartautta.
— Te olette niin hassuja tuon pikku olennon vuoksi, sanoi hän eräänä päivänä miehelleen ja Hilmalle, kun he kumpikin omalla puolellaan kylpyammetta viettivät iltakylvyn suurta hetkeä. Teillä kummallakaan ei ole enää ajatustakaan omistaa minulle poloiselle.