— Hän ei tule kotiin ennemmin siksi että sinä seisot, niin istu siis. En ole koskaan nähnyt kenenkään seisovan niin sitkeän itsepintaisesti kuin sinun. Istu, muuten minä hermostun.
— Missä Uno on? Mitä hän tekee ulkona niin kauan? kysyi Sander.
Hän tuli aina kärsimättömäksi kun hänen piti odottaa.
— Ajattelee kai, otaksun minä. Ja hartaasti toivon myrskyn sysäävän hänen ajatuksiaan. Hän väittää, että ne ovat olleet kuin umpilukossa viime aikoina, ja se on tehnyt hänet niin huonotuuliseksi, että mieluummin tekee kierroksen päästäkseen tapaamasta häntä.
— Miksi hän kuluttaakaan aikaansa näytelmien töherrykseen? Hän saisi ryhtyä johonkin hyödyllisempään. Siinä sinä tuskin teet oikein, että annat hänen kulkea täällä laiskotellen.
— Enhän minä anna hänen laiskotella, vastasi kapteeni tyytyväisin haukotuksin. Sen tekee eukkoni. Ja mitä minä silloin mahdan? Sinähän tiedät, että mitä nainen tahtoo, sitä tahtoo Jumala.
— Sitä minä en ensinkään tiedä, virkkoi Sander torjuvan arvokkaana, mikä hyvin huvitti kapteenia. Mutta mitä nyt Unoon tulee, niin olen tullut esittämään hänelle erästä hyödyllistä toimintaa.
— Vai niini Muokkaamaan maata musteisilla käsillään vai kiviäkö vääntämään kilpaa sinun kanssasi? kysyi kapteeni, viitaten ruumiilliseen työhön, jota voimakas kirkkoherra virkistyksekseen teki silloin kun sielunhoidolta jäi aikaa.
— Minulla on tapana koota entisiä rippilapsiani kerran kuukaudessa iltakokoukseen pitäjäntuvalle. Nyt tahdon, että hän torstaina tulee pitämään heille esitelmän.
— Mistä sitten? kysyi kapteeni ottaen sikarin suustaan voidakseen esteettömästi ällistellä.