— Ettepä te juuri muutakaan ole. Unon silmissä välähti.
— Näytän teille olevani mies, sanoi hän syttyvän tarmokkaasti.
— Se on oikein. Tehkää niin, sanoi Lucia.
Ja sitten Lucia lopetti tuon sangen tunteellisen haastattelun.
19.
— Ottaako vai antaako neiti tunteja pojalleni? kysyi rouva Clareus eräänä päivänä aivan odottamatta, hänen ja Lucian sattumalta ollessa kahden.
— En kumpaakaan, vastasi Lucia, itsekseen ihmetellen, miten rouva Clareus tiesi kirjastossa vietetyistä iltapäivähetkistä, sillä ei kukaan ollut häirinnyt heitä.
— Maisteri lukee minulle näytelmänsä luonnosta, lisäsi hän tuokion epäröimisen jälkeen, tultuaan siihen lopputulokseen, että Unon teos oli tunnettu, hänen tarvitsematta pitää sitä salassa.
— Minkätähden hän tekee sitä?
Lucia ihmetteli, kuvitteliko hän vai tuliko rouva Clareuksen olento todellakin hieman jäykemmäksi.