Syntyi lyhyt, sähköinen äänettömyys.
— Tahdotko sillä sanoa minulle, että epäilet?
— Niin.
Nyt se siis vihdoinkin oli sanottu! Erik ei hämmästyksekseen tuntenut mitään pelkoa siitä, mitä nyt olisi tuleva, niin suuri oli hänen helpotuksensa saatuaan tehdyksi tunnustuksen, joka oli tehtävä.
— Mitä sinä epäilet? kysyi Sander, seisoessaan raskaana ja voimakkaana, molemmin käsin nojaten maahan iskemäänsä rautakankeen.
— Kaikkea.
— Mistä se johtuu?
Erik katsoi ylös ja kohtasi isän ankarasti tutkivan katseen.
— Sitä en tiedä, sanoi Erik. Se on vain niin. En voi voittaa sitä. Älä suutu minuun, isä, mutta minä en voi tulla papiksi.
Siinä oli rukoileva, mutta myöskin lujasti päättävä ilme, joka sinisistä silmistä kohtasi isän katseen.