— Emme pystytä muistokiviämme turhien toiveiden vuoksi, vaan toteutuneiden ja todellisten tapahtumien muistoksi, sanoi hän ja silitti kädellään melkein hyväillen vastapystytettyä muistokiveään.
Anna hymyili hieman.
— Jos pystyttäisimme merkin kaikille toivomuksille, niin — eivät kivet kai riittäisi, sanoi hän haaveillen.
Sitten hän katsoi Britan alueelle.
— Kuules Erik, emmekö pystytä muistokiveä Britalle, senvuoksi, että hän saa ruveta voimistelijaksi? Siihen minun mielestäni olisi syytä.
Erik oli samaa mieltä. He alkoivat heti uuden kiven pystyttämisen.
Kun se oli valmis, ihmetteli Erik, eikö olisi syytä pystyttää muistokivi Annallekin.
— Minulle ei ole tapahtunut mitään. Mutta syksyllä, kun te kaikki olette menneet, tulen minä tänne ja pystytän muistokiven yksinäisyyteni muistoksi, sanoi hän hieman surumielisesti hymyillen.
— Sinua käy sääliksi, kun Brita menee.
— Ei toki. Olen vain iloinen, että hän saa sen, mitä hän on niin ikävöinyt, vakuutti Anna innokkaasti. Onhan minulla Gerda ja Lucia-täti — ja paljon muuta.