Hän ajatteli muistoja, joita tämä kesä jätti hänelle syyskuukausien varalle. Mutta niiden muistoksi hän ei uskaltanut pystyttää mitään näkyväisiä merkkejä.
25.
— Jospa voisin käsittää, kuinka te, jolla ei ole pisaraakaan vakavuutta, voitte sopia lääkäriksi? sanoi Lucia, nauraen Allanin hassutuksille.
Leikittiin eräällä kentällä kesäiltana, ja Lucia oli istahtanut hetkeksi levähtämään ja katselemaan. Allan ei ollut antanut hänen istua kahta minuuttia rauhassa, ennenkuin oli tullut ja istuutunut hänen viereensä ja avannut sanasäkkinsä.
— Voinhan kai elvyttää ainakin sairaita. Hyvä nauru pitentää ikää, sanoo sananlasku.
— Mutta jos ne tulevat liian sairaiksi nauraakseen? Jos ne kuolevat?
— Niin eivät ne missään tapauksessa kuole minusta puuttuvan vakavuuden tähden. Muutoin saatan sanoa teille, että olen etevä alallani. Sitä ette ehkä tahdo uskoa, mutta se on totta. Lääkärin silmääkin minulla on.
— Itseluottamustakaan teiltä ei tunnu puuttuvan, hymyili Lucia.
— Ei, kaikeksi onneksi, sillä sitä kyllä tarvitaan, vastasi Allan, ikäänkuin Lucia olisi sanonut kohteliaisuuden.
— Milloin te valmistutte?