— Parin, kolmen vuoden perästä luullakseni.
Lucia katsoi häneen ystävällistä pilaa hymyilevin silmin.
— Minun on mahdotonta ajatella teitä valmiina.
Allan katsoi häneen takaisin, ja Lucia huomasi hänen silmissään uuden ilmeen, jotakin tutkimatonta ja lannistamatonta, ikäänkuin hän olisi vastaanottanut haasteen antaakseen sen korkoineen takaisin.
— Enkä minä teitä, sanoi Allan tyynesti
Hän sai tyydytyksekseen nähdä Lucian yllättyvän
— Minähän nyt lienen valmis aikoja sitten!
— Milloin tulitte valmiiksi?
Sen Lucia kyllä tiesi, mutta kärsi sen muistelemisesta. Allan huomasi varjon, joka hetkiseksi pimensi hänen säteileviä kasvojansa. Vaikka se heti kartoitettiin oli Allanin sukkela ja ovela taju kuitenkin ehtinyt tehdä johtopäätöksen.
— Teillä on salaisuus, näemmä, sanoi hän välinpitämättömällä äänellä, ikäänkuin tuo havainto ei olisi sen enempää häntä hämmästyttänyt.