Vihdoin he sattumalta osuivat yhteen.
Erik ei muulloin tavallisesti tarttunut noin suoraan aikomaansa asiaan, mutta nyt hänestä näytti, että hänen täytyi siepata sekä tilaisuus että Allan.
— Kuules, kiellän sinua leikkimästä sisareni kanssa. Hän on liian hyvä siihen.
Allan kohautti olkapäitään, mitä liikettä Erik inhosi, jonkavuoksi hän tarttui raudankovine nyrkkeineen Allanin toiseen olkapäähän.
— Sinä lopetat leikin, ymmärrätkö?
— Vai niin. Teenkö niin? Erik pudisti häntä. Nopeasti riuhtaisten
Allan vapautui.
— Mitä pahaa olen tehnyt hänelle? Näethän itse, miten iloinen hän on minun seurassani.
— Sehän se juuri minua raivostuttaa. Sinä leikit vain, mutta hän… ottaa kaikki vakavalta kannalta. Ellet sinä tarkoita totta, niin lopeta leikki mitä pikemmin sen parempi. Hän on liian hyvä sinun leikkikaluksesi. En ole torunut sinua sinun entisistä kepposistasi, mutta… minun sisareni saat jättää rauhaan!
Allanin silmissä välähti; näytti ikäänkuin hän olisi aikonut vastata, mutta sitten hän muutti mieltä ja oli vaiti.
— Vetoon kunniantuntoosi, että joko teet leikistä totta tai vetäydyt pois.