— Kuten luultavasti tulen tekemään.
Sehän oli totta, hän ei rakastanut nyt eikä hänen tarvinnut senvuoksi tehdä sitä silloinkaan tullakseen jälleen. Toivottomin liikkein kääntyi Lucia Allanista ja rupesi kävelemään edelleen.
He tulivat Borgiin menevän tien haaraan.
— Mitä te tahdotte tällä voittaa? kysyi Lucia yht'äkkiä.
Hän oli kulkenut tätä miettien keksimättä mitään todennäköistä arvelua.
Allan naurahti. Se kuului surumieliseltä.
— Mistäpä sen tietäisin? vastasi hän äänessään hieman herkkä sävy. Ehkä omantunnon rauhaa… itsekunnioitusta… ehkä myöskin… teidän hyväksymisenne.
Lucia pudisti surullisesti päätään ikäänkuin vastineeksi viimeisen sanan kysyvään sävyyn.
— Minun hyväksymiseni saatte tässä asiassa vain jos teidän sydämenne voi olla mukana — muutoin ette, sanoi hän painavasti.
Allan kumarsi ääneti.