— Sen saan sitte nähdä.
Yht'äkkiä Lucia seisahtui ja katsoi Allaniin.
— Luvatkaa minulle, ettette uudista kosintaanne, ellei sydämenne voi olla siinä mukana! Luvatkaa minulle!
— En lupaa mitään, lupasi Allan hymyilevän taipumattomana.
— Ettekö sitten ymmärrä, että tuo pieni tunteellinen olento tulee suremaan itsensä kuoliaaksi, jos hän huomaa joutuneensa naimisiin olematta rakastettu.
— Oo, elämä on kyllä sitkeämpi.
Lucia katsoi häneen neuvotonna. Ei hän olisi koskaan uskonut, että Allanin rakastettavan pinnan alle piiloutui tällaista taipumatonta kovuutta.
— Onko aivan mahdotonta saada teitä lupaamaan? kysyi Lucia vaikuttavasti.
— Kuinka saattaisin antaa lupauksen, joka sotii sitä vastaan, mihin toisella taholla olen sitoutunut ja pannut kunniani pantiksi?
— Te ette ole sitoutunut mihinkään, vakuutti Lucia innokkaasti. Hänen isänsä ei vaadi teitä tulemaan takaisin, hän vain sallii sen, jos silloin ajattelette, kuten nyt.