— Niinhän minä olenkin, sanoi Erik, työnsi lapion voimakkaasti maahan ja nousi ylös ojasta, jota hän oli kaivamassa.
Anna oli nimittäin etsinyt hänet kedolta, missä hän työskenteli.
— Onko sinulla aikaa istua hetkinen? Minulla on kahvia tässä termoksessa ja vastapaistettua leipää.
— Ihanaa! Olen aina nälissäni tätä nykyä. Aikaa voin ottaa itselleni hetkisen. Teen työtä urakalla ja työskentelen sitten kaksin verroin.
He istuutuivat mäntyjen alle puolukkaa kasvavalle mäelle hehkeän valkoisten kukkien väliin, ja Anna purki esiin herkkujaan.
Erik oli hänen ylin harrastuksensa esine tänä kesänä ja melkeinpä ainoakin, sillä Anna oli hyvin yksin. Brita oli talvella kunnostautunut ja saanut vaikutusvaltaisia ystäviä ja muuan näistä, päästötutkinnon suorittanut naisvoimistelun johtaja, oli ottanut hänet apulaisekseen kylpylaitokselle. Irene ja Gerda olivat kaksi kuukautta kestävällä Sweitsin-matkalla, ja Lucia-täti oli heidän kanssaan. Ei Uno eikä Allan ollut kotona, niin että nuo muulloin niin eloisat naapurit olivat vailla nuorisoa.
— Tuntuuko sinusta, että nyt olet tullut oikealle tielle? kysyi Anna, istuessaan ja nauttiessaan siitä, miten hyvin hänen lämpöispullansa ja kahvi maistuivat Erikille.
— Minusta ei ainoastaan tunnu siltä, että olen oikealla tiellä, vaan minä tiedän sen.
Hän katsoi yli kedon.
— Jumala on täällä avoimen taivaan alla lähempänä kuin opiskelukammiossa, voin sanoa sinulle. Siellä kaikki helposti tulee sekavaksi. Täällä kaikki on yksinkertaista ja suurta ja alkuperäistä.