— Tiedän kyllä niitä, jotka ovat koettaneet sitä tietä ja näyttäneet onnistuvan… paremmin kuin muut.
Anna, joka tietysti oli kuullut hänen tarinansa, ihmetteli, ajatteliko hän vaimoaan ja sitä miestä, joka oli ryöstänyt hänet häneltä. Ja hänen sydämensä lämpeni osanotosta ja harrastuksesta tuota yksinäistä miestä kohtaan.
— Ei se onni, joka saavutetaan vääryydellä, voi olla oikeaa onnea, sanoi hän.
Tohtori hymyili hänelle tapaisekseen melkein ystävällisesti, vaikka tietysti hänen ystävällisyyteensä oli sekoittunut ivaa.
— Saatan ymmärtää, että nuo mietelmät rakentuvat pitkän, kahdeksantoista vuotta kestäneen ajan rikkaille kokemuksille.
— Setä nauraa minulle! Mutta olen aivan vakuutettu, että se on niin.
— On helppoa olla vakuutettu, ennenkuin vielä on mitään kokenut. Kun on ehtinyt kokea yhtä ja toista, tulee siihen lopputulokseen, että tunteettomuus ja tylsyys on onnellisinta.
— Voi, mitä setä puhuu! virkahti Anna, täynnä vastustushalua moisen elämänfilosofian tähden.
— Saa nähdä, tuletko sanomaan niin, kun kärsit ja suret.
Annan into laukesi, ja hän kävi hiljaiseksi.