— Mutta… mutta… mitä isä vastasi?
— Hän vastasi, että sinä olet liian nuori, että Allan mahdollisesti saa tulla takaisin tultuaan valmiiksi, mutta siihen mennessä hän ei saa sanoa sanaakaan tästä sinulle, mieluimmin ei nähdäkään sinua. Senvuoksi hän ei tullut kesällä eikä nytkään. Minusta on alhaista erottaa rakastavia tällä tavoin.
Mutta Anna ei Britan tavoin pahastunut. Hänellä ei ollut muuta ajatusta kuin tuo ihastuttava tieto, että Allan tahtoi saada hänet. Hänen silmänsä loistivat, ja hänen kasvoillaan oli kirkastunut ilme.
— Miten mieltynyt mahdatkaan olla häneen, sanoi Brita, ihmetellen ja säälien.
— Enemmänkin, rakastan häntä! vastasi Anna ihastuneena ilosta, saadessaan sanoa sen suoraan tarvitsematta ujoilla.
— Mutta muista kaikella muotoa, ettet saa antaa isän tai äidin huomata mitään tietäväsi! Sinun täytyy nyt rauhoittua, kunnes hän valmistuu ja tulee uudelleen.
— Oi se on helppoa nyt, kun tiedän, että hän pitää minusta. Siinä on aivan kylliksi.
— Niin en minä sinun sijassasi ajattelisi, selitti Brita. Mutta ihmiset ovat niin erilaisia.
34.
Tuli aika, jolloin pelkkä tieto siitä, että Allan piti hänestä, ei ollut Annalle kylliksi. Hän tuli nimittäin ajatelleeksi, ettei Allan tiennyt, pitikö hän hänestä. Niin, olihan mahdollista, että Allan luuli, ettei hän tehnyt sitä. Sillä eihän hän tiennyt Annan tietävän mitään hänen kosinnastaan. Hän ehkä luuli, että isä oli puhunut siitä hänelle ja että hän oli antanut koko vuoden mennä sanallakaan tai terveisillä antamatta hänen tietää, että hän piti hänestä. Ehkäpä Allan tahallaan kulki ja kärsi epävarmuudesta, kuten hän oli tehnyt. Se otaksuma piintyi häneen eikä antanut hänen hellälle sydämelleen mitään rauhaa. Vihdoin hän päätti tehdä rohkean teon. Hän kirjoitti pikku kirjeen Allanille.