"Oi, Allan! Vasta nyt jouluna sain sattumalta Britan välityksellä tietää, että sinä vuosi takaperin olit kosinut minua. Tiedän myös, mitä isä vastasi, ja tietysti me suostumme odottamaan. Mutta pelkään sinun uskovan, että minä olen koko ajan tiennyt tämän ja ollut ääneti; sinähän saattaisit luulla, etten minä pidä sinusta. Mutta sen teen! Tahdon vain sinun tietävän sen, ettet kärsi luullessasi, etten minä välitä sinusta, niinkuin minä olen kärsinyt uskoessani, ettet sinä ole välittänyt minusta. Nyt tiedän, että teet sen, ja senvuoksi olen vain niin iloinen ja onnellinen. Kiitos, rakas! Tahdon tehdä kaikki, kaikki sinun puolestasi!

Anna."

Niin kaino oli Anna ja niin arka tekemään mitään, mikä oli hullua, ettei hän lähettänyt näitä rivejä suoraan Allanille, vaan pani ne Britan kirjeeseen ja pyysi häntä lähettämään ne edelleen, jos se hänen mielestään kävi päinsä.

Britan mielestä se kyllä kävi päinsä. Hän tuli iloiseksikin pienen kainon sisarensa äkillisestä toimeliaisuudesta. Hän kirjoitti Allanille kirjeen, ja pani sen mukaan Annan kirjelappusen.

"… Jos tahdot vastata hänelle", lopetti hän, "niin lähetä vastaus minulle edelleen lähetettäväksi, sillä isän ja äidin on tarpeetonta saada mitään tietoa tästä."

Noin viikko jälkeenpäin Anna sai Britan kirjeen sisällä kirjelapun
Allanilta.

"Kiitos hyvyydestäsi, kun kirjoitit nuo sydämelliset sanat! Koska kunniani kautta olen luvannut isällesi olla puhumatta sanaakaan rakkaudesta sinulle nyt, en katso olevani oikeutettu sitä kirjoittamaankaan. Voi hyvin ja pysy terveenä ja iloisena, neito Valkolilja!

A. B."

Nämä muutamat rivit tekivät Annan sydämen iloisemmaksi kuin lämpimimmätkään rakkaudenvakuutukset ikinä olisivat voineet tehdä. Hän näki niissä ilmaisun Allanin kunnian- ja velvollisuudentunnosta, ja rivien välistä hän luki kaikki, mitä hänen sydämensä isosi ja mistä hän oli vakuutettu, että Allan olisi kirjoittanut, ellei hänen lupauksensa olisi häntä sitonut.

Hänellä ei ollut yksinkertaisessa ja täydellisessä luottamuksessaan mitään aavistusta niistä sekanaisista tunteista, mitä Allan oli tuntenut lukiessaan hänen ja Britan kirjeitä ja kirjoittaessaan vastaustaan. Anna ei voinut aavistaa, että vaikka Allan tuli liikutetuksi hänen viattomasta hellyydestään, hän tunsi sen vapautensa uudeksi siteeksi, siteeksi, jota oli vaikeampi katkaista kuin mitään muuta.