— Oi, et saa käsittää sitä noin! virkkoi Anna hätääntyen siitä, millä tavoin Allan ymmärsi hänen empimisensä. On niin herttaista, kun sinä tahdot hankkia minulle hauskuutta, mutta tahdon vain sinun ymmärtävän, ettei mikään, mitä sinä annat minulle, merkitse sinun itsesi rinnalla mitään.
Hän oli niin innokas vakuuttamaan Allanille sitä, minkä tämä niin hyvin tiesi, mutta mitä hän salaisesti juuri halusi hieman laimentaa.
— No, kuinka käy, jätetäänkö piletit käyttämättä? kysyi hän, vastattuaan parhaansa mukaan Annan rakkauden tunnustukseen.
Anna oli kasvatettu pitämään teatteria yleensä pahana eikä hän senvuoksi ollut halukas lähtemään. Mutta osaksi oli hänen luontoaan vastaan jättää käyttämättä sellaista, josta oli maksettu, ja osaksi hän ei hennonut kieltäytyä lähtemästä mukaan, kun Allan oli odottanut hänen tulevan iloiseksi. Niinpä hän siis lähti.
Kappale kiinnitti hänen mieltään, mutta siinä oli yhtä ja toista, joka loukkasi häntä, eikä hän voinut ymmärtää, miten Allan niin innokkaasti taputti käsiään.
— Pikku hanhi, en minä taputa tapauksen juonelle, vaan näyttelemiselle, selitti Allan vastaukseksi Annan heikkoon vastalauseeseen.
Kun he sitten söivät illallista ulkona, neuvoi Allan hänelle yhtä ja toista esim. että on vähempiarvoista, mitä näytellään, pääasia on kuinka näytellään.
Ääneti ja ihmetellen Anna kuunteli tätä ja muita maailmanelämän selviöitä, joista hän epäilemättä olisi tuominnut useimmat, jos joku muu kuin Allan olisi niitä esittänyt. Nyt hän tahtoi ymmärtää ja jos mahdollista tulla niistä vakuutetuksi voidakseen olla samaa mieltä kuin Allan, mutta se ei onnistunut.
Tämän ensi kerran perästä sattui usein, että Allan tuli kotiin teatteripiletit mukanaan tahi hänellä oli jotakin muuta huvia odotettavana, ja Anna meni mukaan, vaikkakin empien. Ollessaan yksin Allanin kanssa ja katsoessaan jotakin hyvää kappaletta saattoi hän nauttia hyvin paljon, mutta toisinaan Allan otti hänet mukaansa näytännöihin, missä kappaleen toiminta ja jotkut esiintyjät vaikuttivat häneen epämiellyttävästi. Siinä seurassa, mihin Allan hänet vei, hän ei aina viihtynyt. Joistakuista hän saattoi pitää aika paljon, mutta yleensä hän tunsi itsensä heidän joukossaan vieraaksi. Ja se oli hänestä ikävää, sillä hän tahtoi niin mielellään viihtyä Allanin ystävien joukossa.
— Luulen, etten halua lähteä tänä iltana mukaan, sanoi hän kerran.