Isä ja tytär tulivat Bergshamran tehtaalta, missä Västankoski pauhasi hurjana ja valkovaahdossa. Siellä oli ollut ompeluseura, ja Brita oli ollut siellä isän mukana äidin sijasta, joka oli vilustunut. Brita ei pitänyt hiljalleen istumisesta ompeluseuroissa ja tunsi senvuoksi itsensä nyt yhtä vapautuneeksi kuin Musta Nuoli, joka ei milloinkaan viihtynyt olemaan vieraassa tallissa.
Pian kimalteli Lågarnin vesi edestäpäin puiden takaa, myrsky myllersi sen valkovaahtoiseksi ja ilta-aurinko heitti sen kuohuvaan pintaan väriloistettaan. Juuri siinä, missä koski laskee Lågarnin järveen ja missä maantiesilta menee joen yli, on Fors, tohtorin talo.
Sander pidätti hevosta, joka pysähtyi vastahakoisesti tehden turhia yrityksiä lähteäkseen taasen juoksuun.
— Juokse sisään, Brita, ja katso onko setä Bentick kotona ja pyydä häneltä jotain tippoja äidin yskään. Se oli paha viime yönä.
Yhdellä hyppäyksellä Brita oli rattailta maassa ja juoksi sisään. Hän meni ruokasalin läpi ja koputti seuraavalle ovelle.
Sieltä vastattiin: sisään! ja Brita avasi oven. Siellä istui tohtori Bentick yönutussa kirjoituspöytänsä ääressä tutkien suurennuslasilla yskösbasilleja. Hän käänsi päätään katsoen silmälasiensa yli Britaa.
— Vai mekö siellä olemme? sanoi hän ja nyökkäsi, mutta ei yrittänytkään nousta ylös Britan yhdeksäntoista-vuotisen arvoisuuden edessä.
— Isä kysyy, antaako setä jotain tippoja äidille. Hän yskii niin.
— Yskii? Kuinka kauan hän on yskinyt?
— Muutamia päiviä. Hän vilustui perjantaina eikä koskaan välitä varoa itseään, niin että yöllä se oli pahempi.