— Vai niin. Eikä muita ole, jotka häntä varoisivat?
— Minun ei maksaisi vaivaa koettaa saada äitiä varomaan itseään, hän ei tottele minua, selitti Brita.
Tohtori nauroi hänen ilmeiselle, äidin tottelemattomuudesta johtuneelle tyytymättömyydelleen.
— Olemmeko juosseet tänne varta vasten tippojen vuoksi?
— Ei, isä ja minä olemme paluumatkalla Bergshamrasta. Isä istuu rattailla.
Kuultuaan sen tohtori Bentick nousi ylös ja meni Britan kanssa ulos.
Kirjoituspöytänsä ääressä hän tavallisesti istui huolimattomasti kumaraisena, mutta kun hän suvaitsi suoristautua, muuttui hän pitkäksi ja komeaksi. Hänen olennossaan näkyi suurta, mutta laiminlyötyä ja käyttämätöntä voimaa.
— Hyvää päivää, rakas ystävä! On aina hauskaa nähdä sinun tuomiopäiväkasvojasi!
Niin hän tervehti sielunpaimentaan.
Sander katsahti tutkivasti häneen.