— Neuvon, aivan ehdottomasti, vastasi tohtori.
— Silloin hän menee sinne, ratkaisi perheenisä. Erik nousi ylös.
— Minä menen sitten kotiin ja pidän huolta, että huone pannaan kuntoon, sanoi hän.
— Tee niin. Huomenna minä tulen sinne Annan kanssa, sanoi Sander ja meni heti hänen huoneeseensa kertomaan hänelle päätöksestä.
Anna hämmästyi ehdotusta kovin eikä ensin tiennyt, mitä pitäisi siitä, mutta ajateltuaan asiaa lähemmin hän tuli iloiseksi. Olisi varmaankin ihanaa kulkea siellä ylhäällä syrjäisellä kauniilla Harjulla yksin tuon tyynen turvallisen Erikin kanssa. Täällä kotona hän tahtoo aina rasittaa itseään, ettei näyttäisi niin väsyneeltä ja huonolta, kuin oli, ja se oli vaikeaa. Hän oli nimittäin varovainen, ettei turhaan huolestuttaisi äitiään. Mutta Erik ei juuri ollut levoton luonteeltaan, hänen tähtensä ei hänen tarvitsisi pysytellä jalkeilla enemmän kuin jaksoi, ja se olisi lepoa.
49.
Ainainen hämärä vallitsi suorarunkoisten männynlatvojen alla, mutta säteilevinä kesäkuun päivinä tuli hämärään kultaloistetta, ja auringonsäteet lankesivat maahan ja runkoihin.
Näkymättömän, mutta läheisen kosken kohina kuului metsässä ja sen juhlallinen sävel sekaantui laululintusten iloisiin liverryksiin.
Anna tuli hitaasti kävellen puiden välistä kohisevaa koskea kohti, odottaen minä hetkenä tahansa valkoisen, kuohuvan kosken tulevan näkyviin.
Hän oli yksin, mutta kuitenkin tavallaan seurassa. Erikin koira oli näet hänen kanssaan. Sillä oli täysi työ omissa harrastuksissaan, ja ne houkuttelivat sen joskus loitolle Annasta, eivät kuitenkaan koskaan niin loitolle, että se olisi hänestä kokonaan haihtunut.