Ei, Augustalla ei ollut.
— Rouva ei saa tehdä mitään. Rouva menee vain ulos ja istuu metsässä, se on parasta, mitä hän voi tehdä, sanoi Augusta suojelevan hyväntahtoisesti.
— Tottahan saan järjestää huoneeni, sanoi Anna ja meni sinne.
Mutta Augusta tuli pian jäljessä ja otti tehtävän häneltä. Ja vaikka Anna hieman nurisi, oli hän kuitenkin iloinen saadessaan jättää sen, sillä hän oli heti tuntenut, että se oli enemmän kuin hän jaksoi.
Millainen raukka hän olikaan! Mutta sehän oli hyvä! Sehän oli takeena siitä, että hän ei suoriutuisi siitä, mikä oli odotettavissa.
Hän otti Raamattunsa ja Martenseninsa ja meni alas puutarhaan, jossa Musti iloisesti haukkuen otti hänet vastaan. Musti tuli näet juuri kotiin saatettuaan isäntäänsä jonkun matkaa vuorimiehen talolle päin, jossa oli vihainen koira, ja sitä Musti ei tahtonut tavata. Musti ilmeisesti arveli, että Anna tulisi yhtä iloiseksi kuin se itsekin ollessaan jälleen kotona, ja se hyppi ja haukkui ihastuneena hänen ympärillään. Anna taputti sitä ja puhui sille ystävällisesti, ja kun se oli saanut osakseen sen ystävällisyyden, mikä sille oli tuleva, oli se tyytyväinen ja jätti hänet rauhassa lukemaan.
Mutta lukeminen ei antanut hänelle sitä lepoa, mitä hän etsi.
Tuokion kuluttua hän meni jälleen huoneeseensa, istuutui siellä olevan vanhan pianon ääreen, ja lauloi hiljaa nuoruutensa lempivirttä:
"Puhtahaks minut, Herra, sä luo" j.n.e.
Vähempi ei riittänyt. Uusi sydän! Kuinka hän ikävöikään sitä! Sydäntä, jota ei raastettaisi taivaan ja maan välillä, vaan joka olisi kokonaan Jumalan eikä kenenkään muun! Sellaisin sydämin hän vasta voisi rakastaa oikein ja tuntea rauhaa.