— Pitääkö hän sinusta?
— Sitähän en voi tietää, mutta luulen hänen pitävän.
— Mutta että uskallat viivytellä! Hän saattaisi ymmärtää väärin äänettömyytesi ja luulla, ettet sinä välitä hänestä, ja ottaa toisen.
— Tehköön sitten niin. Silloin hän ei selvästikään ole minua varten.
— Miten levollisesti sinä asiata ajatteletkaan! Sinä et ole rakastunut, kun voit noin puhua.
— Olen kyllä — omalla tavallani. Minä en kiehu. Mutta luulen olevani uskollinen. On mielestäni paljon varmempaa rakentaa avioliitto tyynelle lujatahtoiselle tunteelle kuin palavalle intohimolle. Se sammuu aina, ja ellei siinä silloin ole alla mitään kunnollisempaa, niin käy hullusti.
Anna ei vastannut tähän mitään. Heti sen jälkeen he nousivat pöydästä, ja Erik meni työhönsä.
Erikin viime sanat tekivät Annan levottomaksi. Eikö hänen rakkautensa
Allaniin ollut oikeaa lajia, koska sen täytyi muuttua pelkäksi tuskaksi?
Oli niin hyödytöntä ajatella sitä. Anna ei tahtonut tehdä sitä.
— Eikö Augustalla ole minulle tänään mitään keveää työtä? kysyi hän pyytävästi.