Erik hymyili hiukan.
— Miten huvitetuiksi te naineet tulettekaan niin pian kuin puhe kääntyy naimisasioihin! Tuntuu siltä kuin te ette tulisi toimeen, ennenkuin saatte kaikki naimattomat saman ikeen alle, jossa itse rimpuilette.
Erikin viaton leikki sattui Annan salaiseen ja arkaan kohtaan. Ikeen alle, niin, hän oli enemmän oikeassa kuin aavistikaan käyttäessään sitä nimitystä, ajatteli Anna. Hänen hymynsä kuoli pois, vaikka hän koetti pidättää sitä, ettei olisi herättänyt mitään epäilyä Erikissä.
— Minun harrastukseni sinun naimisiin-menoosi ei ole vain naineen harrastusta naimattomaan nähden, vaan jotakin paljon, paljon enemmän!
Oma tuska, jonka hän salasi, vaikutti, että hän niin kiihkeällä tavalla ilmaisi sisarellisen hellyytensä veljeä kohtaan.
Erikiä ihmetytti, että hän puhui niin kiihkeästi, mutta hän pani sen hänen heikkoutensa laskuun.
— Ymmärrän hyvin sen, laskin vain leikkiä, sanoi hän ystävällisen rauhoittavasti.
— Etkö tahdo sanoa minulle, kuka hän on?
Erik epäröi.
— Eihän se liene tarpeellista, kun hän itse ei tiedä siitä mitään.