— Niin pian kuin Allan voi saada sijaisen.
— Entä pikku Sif?
— Jos on vaikea pitää häntä täällä, niin hän saa olla Erikin ja Liisan luona Harjulla. Mutta parasta olisi, jos hän voisi olla täällä saapuvilla, kun Anna jaksaa nähdä häntä.
— Hän on kai herttainen nyt?
Lucia hymyili surumielisesti.
— On kyllä, hän puhuu ja kävelee ja on niin iloinen, kirjoittaa äiti, vastasi Sander huulten tuskaisesti värähtäessä.
Hän näytti vanhentuneelta, levottomuus ja lähestyvä suru koskivat häneen, ja ponnistus näyttää koskemattomalta teki hänen piirteensä tuimiksi.
Tohtori Bentick oli tähän saakka istunut ääneti, nyt hän nousi, meni ikkunan luo ja seisoi siellä kädet taskuissa ja vihelteli hiljaa. Lucia tunsi häntä tarpeeksi ymmärtääkseen, että vihellys oli kyyneleiden vastiketta, joita hänen silmänsä eivät saaneet vuodattaa, mutta Sander, joka ei sitä käsittänyt, tunsi itsensä kiusoittuneeksi.
— Kun Anna tulee tänne, saanko tulla auttamaan hoitamisessa? pyysi Lucia. Tohtori Bentick voi todistaa, etten ole tottumaton sairasvuoteen ääressä.
Tohtori keskeytti viheltämisen murahtaakseen jotakin, joka oli merkitsevinään vakuutusta.