— Senvuoksi, että Allan ei ollenkaan mene sinne senvuoksi, vastasi Lucia nauraen lämminsydämisesti ja ilkamoivasti, mikä saattoi Allanin sisimmässä kielet väräjämään.
— Minkätähden sitten menen sinne? kysyi hän hieman jäykästi.
— Senvuoksi, että Allan on ihastunut pikku lapseensa.
Taasen nuo Allanin sydämen kapinalliset kielet värisivät, mutta hän oli vaiti.
Lucia katsoi häneen hymyillen.
— Siinä suhteessa Allan on aivan setä Bentick'in tapainen. Kuinka hän onkaan aina, salatakseen poikaansa kohtaan tuntemaansa hellyyttä, ollut olevinaan hänestä pitämättä!
Allan tuijotti ällistyneenä Luciaan.
— Vai niin, Lucia on älynnyt sen, sanoi hän hitaasti. Se on enemmän kuin mihin minä olen kyennyt. Vasta nyt olen ruvennut oikein käsittämään.
— Niin, nyt kun Allan on tullut isäksi ja saanut tuon naurettavan ujouden näyttää hienointa tunnettaan, sanoi Lucia.
— Hienointa? toisti Allan miettivänä, ikäänkuin olisi ollut puoleksi taipuvainen asettamaan kysymyksenalaiseksi sellaisen käsityksen pätevyyden.