Heidän tultuaan Borgin tienhaaraan Lucia pysähtyi. — Sinähän jatkat matkaa?
— Niin.
Lucia ojensi Allanille kätensä hyvästiksi. Hän otti sen ja piti sitä muutaman silmänräpäyksen ajan.
— Lucia, jos huopaat ja soudat voimatta tehdä päätöstä, voit saada minutkin omalletunnollesi.
Niin sanoen Allan päästi Lucian käden ja jätti hänet.
Hänen tummat, levottomat, mutta rukoilevat silmänsä, joissa oli kiehunut suuria mahdollisuuksia sekä hyvään että pahaan, seurasivat Luciaa eivätkä jättäneet häntä rauhaan niinä päivinä ja öinä, jotka hän oli pyytänyt itselleen ajatusajaksi.
63.
Lucia makasi unetonna ja levottomasti kääntelehtien suuressa vuoteessaan Borgissa. Oli hänen ajatusaikansa kolmas yö. Huomenna Allan tulisi vaatimaan vastausta, eikä hän ollut vielä ollenkaan valmis antamaan sitä hänelle.
Jos hän pyytäisi Allania odottamaan vielä jonkun aikaa, muutamia kuukausia? Oli niin mahdotonta päättää.
Kieltävästi hän ei voinut vastata, sillä silloin tuntuisi ikäänkuin hän työntäisi hänet pois.