Häneen tuli jotakin hajamielistä, sillä hänen ajatuksensa painuivat yht'äkkiä siihen suruun, joka oli seurauksena sen vallan kohtalokkaasta väärinkäyttämisestä, joka hänellä oli miehiin.
10.
Kun rouva Clareus syysmyöhällä palasi pitkäaikaiselta Tukholman-matkaltaan, alkoi Lucialle uusi ajanjakso. Kaikki Borgissa olivat kohdelleet häntä niin teeskentelemättömällä sydämellisyydellä, että hän oli unohtanut olevansa vain talon palkattu kotiopettajatar. Mutta rouva Clareus muistutti häntä siitä ilman sanoja tai ilmeitä, — silti kuitenkin tuntuvasti. Rouva Clareuksen esiintymisessä oli jäykkää hienoutta, joka vaikutti useimpiin. Jopa hänen rattoisa miehensäkin muuttui toisenlaiseksi hänen läsnäollessaan, varovaisemmaksi sanoissaan ja käytöksessään.
Jos Lucialla olisi ollut vähemmän tahtia, olisi hänelle kenties koitunut ikävyyksiä, mutta nyt hän tunsi ensi hetkestä saakka ikäänkuin ilmasta, minkälaista kohtelua rouva Clareus vaati häneltä ja minkälaisen paikan talossa hän oli valmis tunnustamaan kotiopettajattarelle. Lucialla oli harvinainen kyky suhtautua henkilöihin ja oloihin silti vähimmässäkään määrässä sortamatta omaa olennaista personallisuuttaan. Se miellytti rouva Clareusta samoinkuin tämän luonnollinen hienous miellytti Luciaa. Edellinen piti siitä, että hänen alaisensa tottelivat ja kunnioittivat häntä ilman matelemisen tai pelon oirettakaan. Ja Lucia, joka personallisuutensa voiman ja luonnollisten etuoikeuksiensa takia oli tottunut olemaan ylinnä, piti siitä, että tapasi jonkun, joka ei näyttänyt välittävän siitä ja oli vaikeasti voitettavissa.
— Eikö neiti Vilde halua ratsastaa hiukan aamiaistunnilla? kysyi Uno eräänä joulukuun pakkasaamuna, kun kalpea auringonpaiste lepäsi ikäänkuin kultatomuna huurteisessa ilmassa.
Se oli liian houkuttelevaa. Ja kuitenkin Lucia epäröi hetkisen.
— Ratsastaako neiti? kysyi rouva Clareus ilmaisematta äänessään sitä hämmästystä, mitä hän tunsi.
— Olen ihastunut siihen ja otin todellakin ratsastuspukuni mukaani siltä varalta, että se tulisi kysymykseen. Ja maisteri on ollut niin ystävällinen, että on ehdottanut sitä minulle parikin kertaa, vastasi Lucia.
— Rouva Clareus ei sanonut asiaan enää mitään, ja aamiaisen jälkeen hevoset tulivat pihaan.
— Äiti, tule katsomaan miten aistikas ratsastuspuku Lucia-tädillä on! pyysi Irene.