Hän kulki tänä aamuna mielessä vielä epämääräinen, mutta senvuoksi paljon ihanampi tulevaisuussuunnitelma. Hänen äitinsä ei ollut näyttänyt aivan mahdottomalta, kun Lucia-täti eilen oli ehdottanut jotakin sellaista, että Irenellä hänen mielestään oli niin paljon taipumusta piirustukseen ja maalaukseen, että hänen pitäisi saada kehittää niitä. Sehän merkitsi, että hän saisi mennä Tukholmaan ja oleskella siellä!
Täynnä vapisevaa ihastusta ja toivoa hän oli myöhemmin illalla hiipinyt Lucian huoneeseen, ja he kaksi olivat rakentaneet niin hienon tuulentuvan, missä ei ainoastaan Irenen, vaan myöskin Britan tulevaisuus asui. Eikä Irene malttanut odottaa kunnes Brita toisen aamiaisen jälkeen tulisi Borgiin tunnilleen, vaan heti aamiaisen jälkeen Irenen täytyi lähteä ystävänsä luo yhdessä tämän kanssa rakentaakseen edelleen tuulentupaansa.
Tultuaan pappilaan hän sai kuulla palvelijoilta, että tytöt olivat ylhäällä huoneessaan, ja Irene kiiruhti heti sinne.
Britan ja Annan huone ullakolla oli suuri, siinä oli matala katto, leveät lattialaudat ilman mattoja ja vanhanaikainen, siniseksi maalattu, suuritakkainen kaakeliuuni. Siinä räiskyi iloinen valkea.
Huoneen kalustus oli mitä yksinkertaisin. Sama oli suuremmassa tai vähemmässä määrin joka huoneen laita pappilassa, sillä sellainen oli isännän tahto. Ylellisyys, jopa mukavuuskin olivat hänestä vihattavia. Tytöt makasivat kovilla ohuilla patjoilla yksinkertaisissa rautasängyissä ja heillä oli istuimina muutamia ruskeiksi maalattuja tuoleja. Kirjoituspöytä, piironki, pesukaappi ja kangaspuut olivat huoneen kalustona. Ikkunassa ei ollut mitään kierrekaihdinta, sillä siinä talossa ei saatu peittää herättävää aamuaurinkoa.
Brita istui kangaspuiden ääressä ja kutoi vihaisesti paukuttaen saadakseen valmiiksi määrätyön, jonka suorittamisessa hän oli myöhästynyt. Hän vihasi kutomista ja ennen kaikkea hän vihasi pakkoa, ja se kuului kyllä paukutuksesta.
Anna oli syventynyt, hänelle yhtä harvinaiseen kuin ihastuttavaan, hauskan kirjan lukemiseen.
— Jopa sinä paukutat! Pahemmin kuin Bergshamran rautavasarat!
Irene seisoi nauraen ovessa valkeata huurretta vielä hiuksissa ja nahkalakin reunustassa.
Brita hypähti ylös ja syleili häntä myrskyisästi, ja Anna suuteli häntä hiljaisemmin, pääsemättä kuitenkaan kokonaan irti siitä maailmasta, mihin lukeminen oli hänen sielunsa kiinnittänyt.