Samassa Erik tanssi Lucia Vilden kanssa ja veti tiedottomasti äitinsä huomion sisaresta.
Rouva Sander oli iloinnut pojan kotiintulosta niin paljon, kuin hän voi iloita mistään. Mutta Erik oli ollut niin harvasanainen ja synkkä kotiintulonsa jälkeen, että hän oli levittänyt kaikkea muuta kuin iloa ympärilleen, ja äitiin, joka oli raskasmielinen, se oli tehnyt voimakkaan vaikutuksen. Paljon hän oli huokaillut itsekseen Erikin synkkyyden tähden, jonka syystä hän ei kuitenkaan mitään tiennyt. Kun hän nyt sai nähdä hänet nuorekkaana ja vieläpä hymyilevänä tanssivan ohi, tunsi hän itsensä hänen tähtensä vielä levottomammaksi.
Eikö hän sitten ollenkaan ajatellut tulevan kutsumuksensa arvokkuutta, koska hän tanssi? Jos hän edes olisi tanssinut Clareuksen tahi Jenningsin tyttöjen kanssa, jotka hän oli tuntenut lapsuudesta saakka, mutta tuon maailmallisen neiti Vilden kanssa! Se oli niin pahaa ja vaarallista, että rouva Sander tunsi, että hänen täytyi tehdä siitä loppu.
Hän meni etsimään miestään.
— Rakas Edgar, voitko sallia nuorten alkaa uuden vuoden tanssien ja ilakoiden? kuiskasi hän.
— Tanssien ja ilakoiden? toisti Sander kysyvästi.
— Sitä on kestänyt tuntikausia tuolla ylhäällä salissa. Ja sekä Erik että Anna ovat joutuneet mukaan. Emmekö voisi mennä kotiin?
Sander näytti miettivältä.
— Entäs ne muut sitten? sanoi hän viivytellen ja tuntien paimenen edesvastuuta. Ei suinkaan heidän enemmän kuin meidänkään ole siirryttävä uuteen vuoteen ilman Jumalan sanaa.
— Aiotko pitää hartaushetken? kysyi rouva Sander kirkastuen.