— Luulen tulevan. Täti Clareus lähettää kai hänet kaitsijaksi.
Allan purskahti nauruun, raikkaan iloiseen ja tarttuvaan nauruun.
— Kaitsijaksi, hänet? Vaarallisimman kaikista, jotka käyvät hameissa meidän näköpiirissämme.
— Oletko syönyt nyt, niin lähdemme. Me aiomme lähteä Borgista.
Oli, Allan oli syönyt nyt ja saanut runsaat eväät "kyökkimöröltä".
— Mutta eihän sinulla ole potkuriakaan? huomautti Erik heidän tultuaan portin ulkopuolelle.
— Ehkäpä löydän jonkun mennessä, vastasi Allan huolettomasti.
Lumi narisi heidän paksujen pieksujensa alla, ja kylmä puri kasvoja, mutta aurinko paistoi häikäisevästi valkoiseen ympäristöön. Pajan ulkopuolella huomasi Allan sen, mitä hän tarvitsi. Siinä seisoi potkukelkka mytty istuimella.
— Kenenkä tämä on? huusi hän pajaan.
Muuan nuori talonpoika tuli ulos kädet housuntaskuissa, pysähtyi kynnykselle ja sylkäisi tupakanruskean säteen lumelle.