Mutta tuli oli päässyt nyt vauhtiin ja räiskyi niin iloisesti, ettei unesta juuri voinut tulla mitään.
— Mikä sinulle tuli, kun sytytit niin varhain? sähisi Brita.
— Eihän tämä ole liian aikaiseen, puolustihe Anna. Neljännestunnin kuluttua soi herätyskello.
— Koko neljännestunti menee hukkaan, napisi Brita.
Anna oli vähällä pahastua ja syyttää itseään itsekkäisyydestä. Mutta sitten hän muisti päätöksensä olla iloinen. Hän tuli myöskin ajatelleeksi, mitä Allan oli kerran sanonut hänelle hänestä itsestään. Hänen ei pitäisi kiintyä pikku seikkoihin ja nähdä syntiä kaikessa eikä olla niin nöyrä, että ihmiset unohtivat hänen olemassaolonsa.
— Sellainen melkein pakottaa ihmiset tallaamaan sinut jalkoihinsa, oli hän sanonut.
Anna ei ollut oikein ymmärtänyt häntä silloin, mutta nyt hän ymmärsi, että nyt juuri oli sellainen hetki, jolloin liian suuri myöntyväisyys ei olisi paikallaan.
— Minun syntymäpäivänihän on tänään, sanoi hän, pitäen kiinni oikeudestaan, ja silloin voin mielestäni antaa itselleni sen lahjan, että saan maata aamuvalkean ääressä, vaikka se maksaakin sinulle neljännestunnin unen.
Brita, joka nyt oli ennättänyt päästä täysin hereille, oli samalla myöskin alkanut tulla paremmalle tuulelle. Annan järkevä puhe täydensi asian.
— Siinä olet aivan oikeassa. Minulla on kunnia onnitella! Saat minun hukkaan menneen neljännestuntini ylimääräiseksi lahjaksi kaupan päälle. Minulla on sinulle toinenkin, mutta sitä et saa ennenkuin aamiaispöydässä.