— Hän rakastaa sinua varmasti vielä, pikku Sif.
— Mutta… miten hän sitten voi…?
— Ei kaikille rakkaus ole suurinta, sanoi Randal säälitellen niitä, jotka eivät ymmärtäneet sen arvoa.
Sif veti vapisevan huokauksen. Hän oli aivan unohtanut ylpeytensä, sitä ei tarvinnut tässä, se olisi soveltunut huonosti tämän todellisen ystävän rinnalla.
— Setä ei sitte halveksi minua?
— Pikku Sifini, kuinka sitä voisin? Kärsin sinun kanssasi.
Sif otti Randal-sedän käden ja suuteli sitä ja pani sen poskeaan vasten.
Randal antoi sen tapahtua, mutta nousi ylös.
— Nyt soitan vähän enemmän sinulle. Etkö halua sitä?
— Kyllä — kiitos!