— Tietysti, hirveän mielelläni.
Tämä vastaus ja Sifin ilmeinen innostus tuotti Randalille puhtaasti ruumiillista tuskaa, mutta hän hillitsi itsensä.
Jos tämä olisi tullut ennen tuota ihmeellistä yötä, jolloin taivas oli avautunut hänelle ja hän oli noussut ylös elääkseen syntien anteeksiantamisessa ja Isän suosiossa, ei hän olisi voinut kantaa tuskaa tyynin mielin. Mutta nyt hän oli alistanut kaikki tuon suuren muutoksen alaiseksi, joka oli tullut hänen sisäisen elämänsä käännekohdaksi. Hän voi nyt ottaa kaiken toisella tavoin kuin ennen. Kaikki, mitä hänelle tapahtui, tuli yksinomaan Jumalalta, ei sattumuksesta eikä ihmisiltä, senvuoksi se ei voinut koskaan koitua vahingoksi, miten se koskikin.
Hän oli juuri toivonut, että Jumala mieluisimmalla, helpoimmalla tavalla vapauttaisi hänet väsyttävästä taistelusta antamalla hänelle Sifin. Nyt hän huomasi erehdyksensä. Jumala tahtoi antaa hänen jatkaa yksinäisyyden taistelua, mutta ei senvuoksi että hän sortuisi — siitä hän oli varma — vaan voittaakseen vielä täydellisemmän voiton ja ehdottoman herruuden hänessä.
Hän kääntyi Lucian puoleen.
— Milloin hän matkustaa? kysyi hän, otaksuen että päätös oli jo tehty ja nyt vain ilmoitettiin hänelle.
— Ei mitään ole päätetty vielä. Se riippuu kokonaan sinusta, jos matkasta jotain tulee, vastasi Lucia.
— Minustako? Minulla ei ole määräämisoikeutta Sifiin.
— On kyllä. Ellet sinä tahdo hänen matkustavan, niin hän ei lähde.
Sif jäykkeni. Hänen itsenäisyytensä ja vapaudenhalunsa nousi tätä hänestä määräämistä vastaan, ikäänkuin hänen tahtonsa ei merkitsisi mitään, vaikka sen piti olla yksin ratkaiseva. Hänen silmänsä salamoivat, mutta hän oli ääneti ja katsoi odottavasti sulhaseensa. Hänen katseessaan oli miltei taisteluun valmiutta. Randal huomasi sen, ja koska hän ei tahtonut taistella Sifin kanssa, saattoi hän vastauksellaan tämän aseettomaksi.