Jos nyt näyttäytyisi, että aika vihdoinkin oli tullut, jolloin Sif vapaaehtoisesti ja rakkaudesta tahtoi tulla hänen vaimokseen, silloin — niin, silloin intohimo kadottaisi kärkensä terveessä, luonnollisessa ja onnellisessa avioliitossa. Oliko mahdollista, että hänen sovitettu Jumalansa jo nyt tahtoisi niin kruunata hänet hyvyydellään ja laupeudellaan? ajatteli hän riemastuneena, mutta kuitenkin vielä odottavana.
Heti päivällisen jälkeen Bentick pyyteli anteeksi, että hänen täytyi mennä iltapäiväkierrolleen aikaisemmin kuin tavallisesti. Pojat menivät läksyjensä pariin.
Sif piti aina tavallisesti hämyhetkestä, eniten kun hänen sulhasensa oli pianon ääressä, mutta tänään hän ei pyytänyt tätä soittamaan, vaan sytytti heti pöytälampun ja antoi hänelle erään kirjeen luettavaksi. Se oli Brita-tädin kirje Pariisista.
Kun Randal näki Lucian nimen päällekirjoituksessa, loi hän tähän kysyvän katseen. Lucia nyökkäsi suostuvaisesti.
— Lue se, Sverker! Se koskee lähemmin sinua kuin minua.
Sverker luki sen ääneti itsekseen. Hän tarvitsi ihmeellisen kauan aikaa. Sekä Sif että Lucia luulivat huomaavansa, että hänen kasvonsa jäykkenivät.
Vihdoin hän taittoi kirjeen kokoon ja katsoi Sifiin, joka istui hänen edessään kyynärpäät pöydällä ja leuka käsien nojassa.
— Tätäkö sinä tahdoit sanoa minulle?
- Niin. Pitäisikö minun sinun mielestäsi matkustaa? Siitä on ollut monasti puhe, mutta siitä ei ole tullut mitään.
— Tahdotko mielelläsi?