Leifistä tuli kaikkien suosikki. Tytöt pitivät hänestä hänen ilmeisen miellyttämishalunsa ja monien hupaisten päähänpistojensa vuoksi. Ylioppilaat pitivät hänestä hänen tyttömäisen kauneutensa tähden, joka loi jotain erikoisen puoleensa vetävää hänen hilpeään raikkauteensa. He nimittivät häntä Apolloksi ja kohtelivat häntä tuttavallisesta toverillisuudesta huolimatta tiedottoman ritarillisesti.
Toisinaan saattoi kyllä sattua vähän pulmallisia tilanteita, mutta Sif selviytyi aina niin näppärästi, että hänen isänsä alkoi pian rauhoittua. Hän huomasi, ettei Sif, iloisesta vallattomuudestaan huolimatta, menisi liian pitkälle tai tekisi mitään naisellisuudelleen sopimatonta. Hän saattoi luottaa hänen tahdikkuuteensa, ja se keksintö teki hänet iloiseksi. Hän on äitinsä tytär eikä vain kujeellisen isänsä, ajatteli Allan tyytyväisenä.
4.
Tuttavallisuus kasvaa nopeasti tunturilla hupaisten elämyksien ja vapaan seurustelun ohella.
Toinen ylioppilaista, Åke Boson, tuli ensi päivästä kolmanneksi pieneen joukkueeseen, jonka Leif Bentick ja nuorin noista kolmesta sulottaresta, Majken, olivat muodostaneet. Ei voinut päästä oikein selville tuon hilpeän, nuorekkaan triumviraatin keskinäisistä suhteista.
— Kilpailetko sinä ja Boson Majkenista vai Majken ja hänkö sinusta, vaiko sinä ja Majken Åkesta? kysyi Allan Bentick Sifiltä, seurattuaan pari päivää huvitettuna noita kolmea, jotka alituiseen olivat yhdessä.
— Jospa tosiaankaan tietäisin, nauroi Sif, mutta kyllä teen parastani lyödäkseni hänet laudalta Majkenin taholla. On hauskaa kiusoittaa tuota itserakasta maskuliinisukua.
— Åke Boson ei minusta näytä juuri kiusoittuneelta, huomautti Allan.
Oli lämmin päivä. Tunturiretkeilijät hikoilivat sääskenverkoissaan mutta eivät kuitenkaan voineet, olla ilman niitä, sillä sääsket kihisivät pilventapaisina heidän ympärillään.
— Mitä arvelette uimisesta? huudahti Åke yhtäkkiä.