— He ovat kaikki kolme rakastuneita meihin, nauroi Sif ihastuneena.
Mutta minä lyön kyllä sinut laudalta, saatpas nähdä.
Ja Sif nauroi hillittömästi.
— Älä vain särje kenenkään sydäntä, sinä hupakko! hymyili isä.
Hän oli melkein yhtä huvitettu kuin Sif. Leikkihän oli niin täydellisesti viatonta ja vaaratonta hänen lemmikilleen.
Mutta jo samana päivänä he saivat lisää seuraa, joka ei Allanista ollut yhtä vaaratonta. Matkailijatuvassa, johon he tulivat illalla ja jossa he aikoivat viettää yön, oli ennen heitä pari ylioppilasta.
Matkailijatupa oli pieni ja siinä oli vain kaksi huonetta. Tietysti herrat makaisivat toisessa ja naiset toisessa, ja jos Sif tahtoi jatkaa osansa näyttelemistä, täytyi hänen kuulua herroihin. Hänen täytyi käyttää kaiken valtansa isään estääkseen tätä ilmaisemasta asian oikeaa laitaa.
— Mitä se haittaa, jos nukun samassa huoneessa teidän kanssanne?
Emmehän riisuudu.
Hän osasi olla sitkeä, kun hän tahtoi jotain, ja Allanin täytyi antaa myöten.
Se kävi oikein hyvin. Sifillä oli hauskaa ja hän näytteli poikaa oivallisesti, niin ettei kukaan epäillyt mitään.
Kaikki, joita tapaa sydänmailla, tulevat heti ystäviksi ja tovereiksi. Molempia ylioppilaita ei voinut väistää enempää kuin noita kolmea tyttöäkään. Koska kaikilla oli sama matka, sukeusi heistä lukuisa ja hauska seurue.