Sif katsoi innokkaasti häneen ja kalpeni jännityksestä.
— Soitin kertoakseni, että sinä olet tullut onnellisesti kotiin, sen hän oli pyytänyt saada heti tietää. Boson vastasi. Hänen mielestään on sairaan tila hiukan paremmin tänä iltana.
— Onko kaikki vaara ohi nyt?
— Toivoaksemme on. Ellei mitään uutta ilmene.
— Sanoiko hän terveisiä minulle?
— Sanoi kyllä. Ja pyysi ettet olisi levoton. Sifin silmät täyttyivät äkisti kyynelillä, ja hän kääntyi pois salatakseen niitä. Aina sama! Aina muita ajattelevat ajatteli hän tuntien katumusta ja häpeää verratessaan itseään häneen.
— Tahtooko hän nähdä minua?
— Kyllä hän tahtoo, mutta hän ei saa vielä, hänen täytyy vahvistua ensin. Hän ei saa tulla liikutetuksi, ja sinun tapaaminen liikuttaa häntä enemmän kuin kokonaisen väenpaljouden näkeminen.
Sif nyyhkytti.
— Oi, etten olisi koskaan lähtenyt!