— Sitä mieltä en voi olla. Se ei ole tarttuvaa eikä perinnöllistä, sinä voit elää kauan siitä huolimatta, erittäinkin rauhallisissa, onnellisissa oloissa. Tätä sydänvikaa, joka on tullut lisäksi, voidaan vastustaa, jos sinä vain tahdot olla ymmärtäväinen etkä itsepäisesti rasita itseäsi kaikellaisella ylimääräisellä työllä. Sinulla on itse asiassa hämmästyttävän voimakkaat sisäelimet vaikkakin herkät. Kehottaisin pikemminkin sinua menemään naimisiin, sillä luulen että se olisi parasta sinulle.
— Sifin kanssako?
— Niin, koskapa tahdot hänet ja hän on kiintynyt sinuun.
— Eikö sinusta kuitenkin olisi sääli, että hän saisi tällaisen sairaan miehen kuin minut?
— Suoraan sanoen, minäkin toivon hänen tähtensä, että sinä olisit terve. Mutta nythän on asia niinkuin on. Ja luulen hänen niin vakavasti kiintyneen sinuun, että purkaminen olisi suru hänelle.
— Mutta… olet kai itse huomannut hänen pelkäävän sairaita. Jos saan taas tällaisen kohtauksen — tai vain vaikeamman hengenahdistuskohtaukseni — ja hän olisi vaimoni, niin ei häntä voi silloin aivan tyyten säästää. Se kävisi liian vaikeaksi hänelle.
Bentick naurahti jollekin muistolle, joka johtui hänen mieleensä.
— Hän palasi kotiin ulkomailta innostuneena suunnitelmaan, jonka hän ja hänen tätinsä Brita olivat päättäneet Pohjanmerellä ollessaan: että suorittaisivat sairaanhoitajatarkurssin voidakseen hoitaa haavoittuneita, jos sota syttyisi. Voimmehan antaa hänen koettaa tuota kurssia aluksi. Silloin hän ehkä uskaltaisi mennä sinun kanssasi naimisiin sotaan menemisen sijasta.
— Ah, tuliko hän kotiin sellaisin suunnitelmin?
— Hän on varmaankin unohtanut ne nyt sinun tähtesi. Häneen koski kun tapasi sinut sairaana.