Hillitty tuska ja päättäväisyys tekivät Randalin suun ilmeen kovaksi, mutta hän ei sanonut mitään.
Sifin isä näki tuon kovan piirteen.
— Ethän aikone purkaa kihlausta? kysyi hän levottomasti.
Randal ei vastannut.
— Se koskisi Sifiin kovasti, sanoi hänen isänsä taivuttavasti.
— Mitä sitte ajattelet että minun pitäisi tehdä?
— Antaa asiain olla sellaisinaan toistaiseksi.
— On olemassa raja miehen kestävyydellekin. Se pitäisi sinun itsesi miehenä tietää. Sinun pitää muistaa, että olen rakastunut häneen, intohimoisesti rakastunut, eikä silloin käy päinsä pitemmältä näytellä setää. — Ymmärrän, ymmärrän, sanoi tohtori huolestuneena. Hänet on pakotettava käsittämään järkisyitä.
— En tahdo, että häntä pakotetaan.
— Niinpä pura sitten. Mutta… se tulee murtamaan hänet, hän on niin kiintynyt sinuun. Omapäinen naisväki, jota aina on niin mahdoton ymmärtää ja käsitellä oikein! Jos voisin ymmärtää, mitä varten ne luotiin! Meidän olisi pitänyt saada olla yksin maan päällä ja lisääntyä jollain muulla tavalla, sähähti Allan Bentick.