— Joka kerran kun olen saanut palata takaisin elämään otan sen kuin kehoitukseksi uudistettuun toimintaan.
Åke näytti huolestuneelta.
— Voinhan ymmärtää, että tahdot pitää nuo ylimääräiset luennot, kun niitä kuulemaan niin rynnätään ja sinä olet saanut sellaisen halun kääntää ihmisiä. Ja meillä on tuskin varaa olla ilman sinun lausuntojasi päivän polttavista kysymyksistä, mutta — kuitenkin tahtoisin saada sinut rajoittumaan vakinaiseen työhösi. Jo sekin on liikaa sinun voimillesi. Jonkun aikaa syksyllä olit kunnollisempi, mutta nyt on taas kaikki hullusti. Senkö vuoksi, että Sif on saanut päähänsä rasittaa itseään sairashuoneella, sinun pitää ehdottomasti rasittaa itseäsi omalla tahollasi?
— Luulen ettei meistä kumpikaan siitä vahingoitu. Työ, joka on mieluista, ei rasita.
— Kyllä, jos sitä tekee liikaa. Yöllä menin tästä ohi myöhään ja näin, että sinulla oli valoa. Olet sanonut ettet ollut sairas, minkätähden pidit sitte tulta? Oletko langennut siihen syntiin, että istut ja teet työtä yöllä?
Randal ei vastannut tähän. Hän istui todellakin usein ylhäällä ja kirjoitti myöhään, ja sitä työtä hän rakasti. Kysymyksin ja vastauksin hän kirjoitti ja selvitti niitä ajatuksia ja kysymyksiä, jotka viime aikoina olivat saaneet elinehtoisen merkityksen hänelle. Tähän häntä kehoitti tarve tehdä selväksi itselleen, mitä hän ajatteli ja uskoi. Keskustelu liikkui puutteellisen ja syntisen, mutta totuutta etsivän ja janoavan ihmisen ja hänen kerubinsa välillä, s.o. täydellisen ihmisen, joksi hän oli kutsuttu ja jota hän jo oli Jumalan pelastavassa rakkaudessa. Hän oli alkanut tämän työn voittaakseen itse selvyyttä, ja aina voittaessaan selvyyttä hän tunsi yhä selvemmin, ettei hän saanut sitä vain itseään varten. Hän tulisi antamaan muille tämän yksinäisinä hetkinä Jumalan silmien edessä tehdyn työn hedelmiä. Kuten se oli valaissut häntä, tulisi se valaisemaan muitakin.
Selvä tunne kutsumuksestaan tähän työhön antoi hänelle varmuutta siitä, että hän saisi sekä aikaa että voimia päättämään sen. Senvuoksi hän ei ottanut vaaria ystävänsä huolestuneesta varoituksesta.
Hänen työnsä ei ollut vielä niin pitkällä, että hän olisi tahtonut puhua siitä kenellekään, senvuoksi hän ei vastannut Åken kysymykseen, vaan kajosi hänen puheensa toiseen kohtaan.
— Mitä sinä itse teit ulkona niin myöhään yöllä?
— Menin kotiin.