— Se on ohi nyt, kuului lyhyt ja hengästynyt vastaus.
Randal liikahdutti oikeaa kättään, mutta ennenkuin hän oli ennättänyt kohottaa sen tervehtiäkseen, oli hänen isäntänsä pannut sitkeän työkätensä sen päälle.
— Älä liikahda! Ymmärrän, että tarvitset olla aivan hiljaa. Se on helpottanut nyt, eikö ole?
— Tavallisesti helpottaa aina aamupuoleen.
— Haluatko jotain syötävää?
— En vielä, kiitos! Vain nukkua.
— Enkö saa auttaa sinua vuoteeseen? kysyi Erik Sander katsahtaen koskemattomaan vuoteeseen.
— Et, silloin puuska uusiintuu.
Sander silitti kömpelön hellästi tarmokasta kättä, joka nyt oli voimatonna lepotuolin käsinojalla.
— Minun on sinua enemmän sääli kuin osaan sanoa.